Näytä

Ravintolat:

Tapahtumat:

Rajaa

Yökerho Neo Helsingin Vuorikadulle

Perjantaina 3.9. aloitti toimintansa uusi yökerho NEO osoitteessa Vuorikatu 2. Tiloissa on aiemmin toiminut UNIQ sekä Redrum. Klubin ohjelmisto koostuu tunnettujen klubijärjestäjien illoista, joissa esiintyvät ulkomaiset ja kotimaiset live-esiintyjät ja deejiit. Klubeilla kuullaan genrejä reggeasta dubstepiin, indiestä synapoppiin ja housesta metalliin.

Klubia vetää helsinkiläinen elektronisen musiikin monitoimimies ja legendaarinen dj Eliot Ness, joka on vaikuttanut merkittävästi klubi- ja ravekulttuurin syntyyn ja kehitykseen Suomessa. Hän työskentelee nykyään mm. Live Nationin kanssa. Eliot Nessin rinnalle Vuorikadulle siirtyy vahva tekijäjoukko helsinkiläisiä klubipioneereja ja vaikuttajia.

10.9. Helsingin tunnetuin urbaanin musiikin klubi Diamond, siirtyy uuteen kotiinsa ja avajaisvieraana nähdään Pariisista Dj Tre The Boy-Wonder. Lauantaina 11.9. esiintyy Belgian tunnetuin tech house/techno dj ja tuottaja Marco Bailey, joka on ollut 15 vuoden ajan yksi Euroopan merkittävimpiä technokasvoja Carl Coxin ja Umekin kaltaisten tekijöiden rinnalla. Syyskuuta halutaan kutsua vielä “kenraaliharjoitukseksi” ja lokakuuhun asti eri genrejen klubit viettävät omia avajaisiaan. Varsinainen avajaisviikonloppu vietetään 1. - 2. lokakuuta jolloin lavalle astuu ensimmäistä kertaa Suomessa seuraavaksi suureksi nimeksi Pendulumin ja Chase & Statuksen rinnalle povattu d`n`b:n ja dubstepin kärkinimi Camo & Krooked Hollannista sekä lauantaina itse Ken Laszlo, joka on 80-luvun Italo-discon kirkkaimpia tähtiä.

Uusi klubi sykkii monessa rytmissä

NEO-klubilla nähdään eri genrejen tuoreita kasvoja ja myös legendaarisempia nimiä. Näistä voi mainita LTJ Bukemin sekä yleensä noin parin tuhannen hengen areenoilla keikkaileva, jo vuosikausia Suomeen himoittu Green Velvet Yhdysvalloista. Myös Ranskan tunnetuimmat elektroräyhääjät Les Petit Pilous, Born To Film ja kanadalainen synaikoni Trans-x alkuperäisessä kokoonpanossaan saapuvat Neon vieraiksi. Kotimaisista nimistä kuullaan kaikkea aina Jukka Pojasta Stigg Dogiiin ja Vanity Beachiin ja Dj Erkosta Emperatron kollektiiviin. Nimet kertovat klubin musiikillisesta variaatiosta. Ohjelmistossa siis uusien kotimaisten bändien tuotannosta aina New Yorkin house-legendojen setteihin ja kaikkea muodikasta ja vähemmän muodikasta tältä väliltä.

Uutta ovat myös klubille rakennettava äänentoisto, valaistus ja visuaalinen puoli sekä kokonaan päivitetty dj-kalusto. Parannuksista voi mainita kolmannen baarin aukeaminen (Arctic Icebar) ja lattioiden uusiminen. Muutama lisäneliökin on syntynyt remontin yhteydessä. Syksyn aikana tehdään lisää uudistuksia ja mm. livejä varten toteutetaan kokonaan uusi tekniikka. Bändistä riippuen keikat voi heittää sille varatulta lavalta tai updeitatusta dj-kopista. Syksyn aikana NEO ja naapurissa oleva Copacabana yhdistävät voimansa joidenkin tapahtumien aikana, jolloin yleisökapasiteetti tuplaantuu. Myös aamuklubeja tullaan järjestämään aika ajoin. Mm. viralliset Infected Mushroom, Kelis ja Faithless -konserttien aamujatkot tulevat tapahtumaan NEOn isännöiminä.

NEO
Vuorikatu 2, Helsinki
Avoinna ke-su klo 22-04
facebook.com/neohelsinki
neohelsinki.fi
info@neohelsinki.fi